*

Sebastian Tynkkynen

PS:n kulisseissa EU-kriittisyys on vaihtumassa EU-vastaisuudeksi

Lännen Media julkaisi tänään selvät luvut perussuomalaisen kentän suhtautumisesta Fixitiin. Aikaisemmin Ylen selvittäessä perussuomalaisten kansanedustajien näkemystä EU-kansanäänestykseen, tavoitettujen kantansa ilmoittaneiden kansanedustajien näkemykset puolsivat selvästi Fixitin järjestämistä luvuin 19-4.

Lännen Median kyselyssä kantaa kysyttiin puolestaan koko perussuomalaiselta kentältä. Tänään julkaistujen tulosten perusteella 75% kentästä haluaa EU-kansanäänestyksen järjestämisen perussuomalaisten vaaliteemaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Sen päälle 10% ei osannut vielä sanoa kantaansa.

Vaikka Perussuomalaisia on kritisoitu EU-kritiikin hiljaisuudesta hallituksessa, samaan aikaan puolueen puolella on taustalla tapahtunut paljon asioita. Hallituksessa ministereidemme on tullut edistää yhdessä sovittua hallitusohjelmaa ja sen virallista EU-linjaa, mutta samalla puolue on uusimassa nahkaansa taustalla suhtautumisessa EU:n kehityssuuntaan. Nämä kyselytulokset eivät voisi puhua selvempää kieltä.

Ensimmäiset askeleet koko perussuomalaisen liikkeen muuttumisesta EU-kriittisestä EU-vastaiseksi otettiin eduskuntavaalien alla helmikuussa 2015, kun puolueen nuorisosiipi, joka vastaa jäsenmäärältään neljäsosaa puolueesta, linjasi siirtyneensä EU-kriittisyydestä EU-vastaiseksi. Tuolloin Perussuomalaiset Nuoret julkaisi ohjelman, jonka keskeinen sisältö oli, että EU:n uudistumisen odottamisesta tulisi luopua, sillä unioni on selvästi kehittymässä liittovaltion suuntaan.

Viime kesänä käynnistimme Fixit-kansalaisaloitteen, jota perussuomalaiset toimijat jakoivat sosiaalisen median palveluissaan ahkerasti ruohonjuuritasolta kansanedustajiin ja europarlamentaarikko Halla-ahoa myöten. Jo silloin oli nähtävissä, että uudistumispaine alkaa purkautua ja EU-vastaisuudesta on tulossa hallitseva näkemys perussuomalaisten parissa entisen EU-kriittisyyden sijaan. Omalta osaltani tulen tekemään kaikkeni, että EU-kansanäänestyksen järjestämisestä saadaan Perussuomalaisten kärkiteema vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Tällöin perussuomalaisilla olisi mahdollisuus myös nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, sillä mikään eduskuntapuolue ei tällä hetkellä vaadi EU-eroa, vaikka EU on heikoimmassa hapessa aikoihin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vielä parisen vuotta sitten puolueenne puheenjohtaja oli selvästikin luisunut EU-kriittisestä EU-myönteiseksi. Mielipidesuhdanteensa aallon harjalla hänen voi katsoa antaneen jopa euromyönteisiä lausuntoja.
EU-vastainen hän oli viimeeksi viime vuosikymmenenä mm. presidentin vaalien aikaan.

Taisi olla reilu viikko sitten lauantain aamu-TV:ssä, kun toimittaja yritti nyt tivata hänen EU-kantaansa, eikä siihen vastausta juuri tullut. On ilmeistä, että hänen oli pakko ottaa huomioon tuo yllä kuvailemasi kehitys puolueenne kentän keskuudessa.

Sinänsä kyllä aikamoista myyräntyötä puolueenne ministereitä kohtaan "paljastaa" tuollaista hallitukseen kuulumisen mahdollistavaa "silmänlumetaktiikkaa" kuin yllä esität. Saatat joutua tästä blogistasi vielä ripitettäväksikin.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Perussuomalaisilla on nyt kyllä häviön kortit kädessään tässä asiassa monestakin syystä.

Ensinnäkin, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) aloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut kielteisen vastaanoton valiokunnissa ja joutuu käytännössä varmasti eduskunnassa hylätyksi. Ei ole odotettavissa, että pitkälti samansisältöinen muu EU-kielteinen aloite saisi erilaista kohtelua, mitä nyt valiokunnilta säästyisi työtä kun voisivat kopioida euroaluevastaisen aloitteen mietintöjä suurelta osin kun johtopäätökset eivät olisi muuttuneet.

Toiseksi, Perussuomalaisilla ei ole hallituksen kokoonpanon takia mahdollisuutta peruuttaa oppositioon vuosikausiksi hiomaan EU-vastaista strategiaansa sillä hallituksesta eroamispäätös johtaisi hallituksen enemmistöaseman menetyksen vuoksi sen kaatumiseen ja uusiin vaaleihin Perussuomalaisten kannatuskehityksen kannalta liian pian. Hallituksessa Perussuomalaiset joutuvat tietenkin äänestämään vaikka liittovaltiokehityksen syventämisen ja uusien Kreikka-pakettien puolesta, jos ne tavalla tai toisella tulevat ajankohtaisiksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mikko N. "Hallituksessa Perussuomalaiset joutuvat tietenkin äänestämään vaikka liittovaltiokehityksen syventämisen ja uusien Kreikka-pakettien puolesta, jos ne tavalla tai toisella tulevat ajankohtaisiksi."

Tuossa kohdin olet ilmeisen väärässä. Onkohan jäänyt lukematta Sipilän hallituksen ohjelma, jossa on sovittu mm. näin
"Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan. Samoin jokainen jäsenvaltio vastaa itse veloistaan. Hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden. EMU:a ei tule kehittää sellaisen talouskoordinaation syventämisen kautta, joka johtaisi yhteisvastuun laajentamiseen. Hallitus tukee vahvaa sijoittajavastuuseen perustuvaa pankkiunionia ja sen kehittämistä. Sääntöjen noudattamisen vahvistamiseksi talouspolitiikan
koordinaatiota on yksinkertaistettava, ja jäsenvaltioiden omistajuus talouspolitiikasta on varmistettava."

Tuo teksti löytyy tästä linkin sivulta 33, jossa on hallitusohjelmassa sovittua enemmänkin EU:ta koskevan politiikan saralta.
http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/R...

Mitä sitten tulee esille nostamaasi Kreikan tukipakettiasiaan, niin tuostakin löytyy hallitusohjelmasta selvä kirjaus (sovittu)
"Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa. Ensisijainen keino euromaan rahoitusongelmien hoitoon ovat maan kansalliset toimet talouden tervehdyttämiseksi ja julkistalouden vakauttamiseksi. Jos nämä keinot eivät riitä, toissijaisena keinona on sijoittajanvastuun toteuttaminen. Kahdenväliset luotot eivät kuulu hallituksen keinovalikoimaan eurokriisin hoidossa. Mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa. Euroalueen vakauttamistoimia koskevat päätökset hallitus
tekee Suomen kansallisen edun näkökulmasta."

Tuossa mainittu EVM:n käyttämisen on tapahduttava rahastosta ilman uuden lisäpääoman tarvetta eli ettei Kataisen-Urpilaisen hallituksen solmiman sopimuksen lisäksi tulla laittamaan uutta lisäpääomaa 12,44 mrd lisäksi. Tuo on harvinaisen selvää, että Kataisen hallituksen päätöksin on mentävä uusissa mahdollisissa tukipaketeissa, kuten esim. Kreikan III paketti hyväksyttiin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan."

Ainakaan Sipilä tai hallitus ei näytä tekevän mitään edistääkseen tuota ohjelmakohtaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kerrotko millä tavalla tuo vättämäsi ilmenee? Eikö hallitus tee ja ole tehnyt oman maan talouspolitiikkaa ja arvioinut ehdotuksensa maamme parhaaksi tavaksi toteuttaa ne. Toki noissa monissa päätöksissä on jouduttu ottamaan huomioon EU:n direktiivien säännöt ja asetusten vaatimukset.

Mitä uusia EU direktiivejä tai asetuksia on Suomi hyväksynyt Sipilän hallituksen aikana, jotka olisivat vastaan hallitusohjelman kirjauksia?

Käyttäjän Juha-PekkaVaarala kuva
Juha-Pekka Vaarala

Ahaa, tää EU-vastaisuus, eiku EU-kriittisyys, eiku EU-myönteisyys, eiku... Niin siis tää on sellanen niinqu hauska läppä, niinqu.
Vitsi te ootte hyviä vitsailemaan, kansan syvät rivit nauraa ihan hervottomana teiän läpille, ne vaan on niin hauskoja.
Mut hei, eiks se aina oo menny niin, että herrat vie ja koirat vikisee?
Sieltä vaan framille Tynkkynen ja Halla-aho! Kyllä kansa tietää!

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Hyvä se on saada virallinen tieto, että persuilla on kulissi, jonka takana tehdään myyräntyötä. Isä Soini on hyvin, hyvin vihainen.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Sorii, ootte vähän myöhässä.

Toimituksen poiminnat