*

Sebastian Tynkkynen

Sinisillä ei ole tulevaisuutta ilman nuoria - ja PS-Nuoret ei jakaantunut

Samalla, kun huomio on kiinnittynyt lähiajan jännitysnäytelmään siitä, kuoleeko Sinisen tulevaisuuden puoluehankeinto jo alkumetreillä kotiinpalaajista johtuvaan hallituksen kaatumiseen, on pidemmän aikavälin analyysi jäänyt vähemmälle.

Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna toki Sinisen tulevaisuuden (ST) into puoluehankkeen loppuunviemiseksi katkeaa siihen pisteeseen, kun hallitus kaatuu. Tähän mennessä tilanteet ovat edenneet niin pitkälle, että tiedämme muun muassa seuraavaa:

- Perussuomalaisten kenttä ei lähtenyt loikkareiden taakse

- ST ei saanut puoluehallituksen kautta käännettyä puoluerahoitusta omalle eduskuntaryhmälleen

- Perussuomalaisten tukisäätiön sääntöjen mukaan on mahdollista ainoastaan joko tukea Perussuomalaisia tai pantata rahoja itsellään - mutta Sinistä tulevaisuutta säätiö ei voi tukea ilman oikeudellisia seurauksia

- Äänestäjät antavat kovaa palauteryöppyä perussuomalaisista lähteneille, jonka seurauksena jo kaksi edustajaa on palannut takaisin

- Ensimmäisessä kannatusmittauksessa Perussuomalaisten kannatus kasvoi loikkareiden lähdettyä ja loikkareiden kannatus jäi alle äänikynnyksen

Jos hallitus kaatuu, rahaton loikkariryhmä menettää lisäksi myös erityisavustajansa ja ministeriön virkamiehistön, kun ministerit siirtyvät rivikansanedustajiksi. Tällainen tilanne hyydyttää Sinisen tulevaisuuden oman innon nähdä vaivaa tuhoon tuomitun puoluehankkeen eteen. Tähän on matkaa enää neljän kansanedustajan verran ja seuraavat kaksi ovat jo lähtökuopissa.

Mutta sitten itse uuteen asiaan eli pidemmän aikavälin tarkasteluun, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kun katsotaan kokonaiskuvaa laajemmin, Sinisen tulevaisuuden puoluehanke on joka tapauksessa toivoton. Millään puolueella ei ole tulevaisuutta ilman uutta sukupolvea ja sellaista Sininen tulevaisuus ei perinyt.

Emopuolella oli hetken aikaa turbulenssia kansanedustaja- ja piiritasolla, kunnes kapina kuivui käytännössä takaisin loikkarikansanedustajien kokoiseksi. Mutta mitä tapahtui Perussuomalaisten lähes 3000 hengen nuorisojärjestössä? Eikö sielläkin olisi pitänyt olla turbulenssia?

Vähemmälle huomiolle jäi se, että PS-Nuoret ei jakaantunut ja oli itseasiassa koko liikkeen ensimmäinen osa, joka asettui täysin yksimielisesti tukemaan puoluekokouksen demokraattisesti valitsemaa johtoa.

Sininen tulevaisuus ei saanut nuorisojärjestöä halki, vaan Perussuomalaiset peri liikkeensä sitoutuneimman ja innokkaimman osan, nuoret, kokonaan. Heillä politiikka koetaan jopa palavan impulsiivisestikin ja aatteen palo saa ikäluokan pienemmistäkin asioista liikkeelle.

Nuorisojärjestöistä käytetään yleisesti nimitystä “puolueen omatunto”. Tämä johtuu siitä, että nuorisojärjestöt tekevät uusia avauksia, uudistavat puoluetta ja ovat liikkeen kriittinen ääni. Onkin kuvaavaa, että pettureiden lähtiessä Perussuomalaisista he eivät saaneet omatuntoa mukaansa. Se tulee vielä kostautumaan ennen kaikkea suoraselkäisyyden puutteena loikkareiden tulevissa päätöksissä.

Jokainen puolue tarvitsee uusia toimijoita vanhojen ikääntyessä ja puoluekoneisto on sitä vahvempi, mitä koulutetumpia uusia toimijoita se riveihinsa saa. Perussuomalaiset Nuoret tekee tätä kasvatustyötä vuodesta toiseen, piirikoulutuksista valtakunnallisiin koulutuksiin ja kannanottotyöstä ohjelmatyöhön. Tämän kehittyneen kasvatus- ja koulutusorganisaation jäsenineen Perussuomalaiset sai kokonaisena pakettina. Omatunto valitsi puolensa.

Silloin tällöin puolueissa yritetään tyynnytellä nuorisojärjestöä heidän rikkoessaan hiljaisuuden: “ettekö te nyt vähän voisi rauhoittua, kyllä tämä tästä.” Nyt jälkeen päin omassa puolueessamme kaikki pystyvät näkemään, että nuorisojärjestömme parin vuoden aikana nostamamme kritiikki Soinin johtaman ministeriryhmämme politiikkaa kohtaa olisi kannattanut ottaa vakavammin aikaisemmin.

Omatunto oli sittenkin oikeassa ja puolueemme löysä linja hallituksessa johtui ministeriemme pelosta menettää oma asemansa. Itse olin nuorten puheenjohtajana vaatimassa vuonna 2015 tästä hallituslinjasta puoluevaltuustoa koolle heti kun se lähti lipsumaan Kreikan 3. tukipaketin ja taakanjaon myötä, mutta silloin minut yritettiin hiljentää erottamalla puolueesta. Voi jos jo silloin olisi huomattu, että Soini toimii väärin. Vuoden 2017 puoluekokouksessa koko puolue oli viimein hereillä ja vaihtoon lähti koko puheenjohtajisto hillotolppineen.

Tätä lukiessasi toivon, että kun seuraavan kerran kuulet, että nuorisojärjestömme puuttuu johonkin asiaan radikaalisti otsikoita myöten, muistat, että nuorisojärjestöllä on tärkeä sparraajan rooli ihan syystä. Mutta meitäkin kohtaan saa ja pitää olla kriittisiä. Ettei käy kuten Kokoomusnuorille, joista on tullut puolueen sylikoira ja liikkeen kritiittisen äänen hengissä pitäminen on siirtynyt yksittäisten kansanedustajien tehtäväksi.

Perussuomalaiset Nuoret ei tule jatkossakaan päästämään Perussuomalaisia helpolla, mutta samalla on todettava, että nähtyjen tapahtumien valossa on selvää, että nuorisojärjestö on liikkeen uskollisin osa - se, johon puolue voi luottaa kuin kiveen. Sitä ei saatu hajotettua. Demokratia oli itsestäänselvyys. Aate oli hillotolppia syvemmälle hakattu.

Siniseltä tulevaisuudelta puuttuu luotettavuus, omatunto, äänestäjien tuki, puolueorganisaatio, ohjelma, kenttä, rahat ja mikä hälyyttävintä: nuoret, jotka takaisivat tulevaisuuden. Vaikka jollakin ihmeellä viisi tuhatta kannattajakorttia saataisiin kerättyä, niin eivät ne ihan hyödyttömiä ole. Sininen tulevaisuus on jäätävän kylmä ja tarvitaan kohta jotain, millä lämmittää takkaa.

--

Keräsin tätä blogia varten kommentteja Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäseniltä siitä, miksi nuoret pysyivät niin yhtenäisinä verrattuna muuhun puolueeseen:

Samuli Voutila, PS-Nuorten puheenjohtaja:
"Perussuomalaiset Nuoret ovat suoraselkäisiä ja isänmaallisia nuoria. Meillä kunnioitetaan demokratiaaa ja jäsenistön tahtoa. Meillä voi keskustella vaikeistakin asioista rakentavassa hengessä, sitten äänestetään ja mennään yhtenä joukkueena eteenpäin. Tässä olisi myös puolueella oppimista."

Tony Leppäkoski, PS-Nuorten pääsihteeri:
Nuorilla on vahvaa ideologisuutta, johon kuuluu selkeä näkemys oikeudenmukaisuudesta ja rehellisyydestä. Meillä ei kuvia kumarrella.

Nuutti Hyttinen, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
"Perussuomalaisiin Nuoriin liittyminen ei ole ollut monelle helppo päätös, etenkään opiskelijapiireissä, joissa vihervasemmistolainen ajatusmaailma on usein vahva. PS-Nuoriin ovat liittyneet ne, joille aate ja isänmaan pitkän tähtäimen tulevaisuus merkitsevät oikeasti jotain, ei lyhytnäköistä omaa etua tavoittelevat opportunistit. Motiivit ovat siis täysin päinvastaiset kuin oman henkilökohtaisen hillotolppansa pelastamisen takia itsensä myyneillä uuvateilla. Olen ylpeä siitä, että PS-Nuoret pysyivät yhtenäisenä ja asettivat yhteisen edun etusijalle."

Marika Sorja, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
“Me nuoremmat persut osaamme käyttää järkeä ja sydäntä oikeissa suhteissa. Me ymmärsimme heti kunnioittaa demokratiaa eikä lapsellisesti alettu kitisemään muka vääristä valinnoista. Koska meissä nuorissa on jo niin monipuolinen ja silti tiivis yhtenäinen joukko, tiedämme puheiden siitä, että puolue olisi muuttumassa yhden asian puolueeksi, olevan aivan täyttä kakkaa.”

Kai Sorto, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
“Uskonpuhdistaja Martti Lutheria lainatakseni "ei ole oikein eikä hyödyllistä toimia omaatuntoaan vastaan." Tässä seison, enkä muuta voi.”

Jessica Vahtera, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
"Perussuomalaiset Nuoret olivat välittömästi valmiita tukemaan puolueen johtoa, sillä kunnioitamme demokratiaa. Perussuomalaiset on puolueena poikkeuksellinen, sillä meillä jokaisella jäsenmaksun maksaneella jäsenellä on äänioikeus puoluekokouksessa. Jyväskylän kokouksessa jäsenistö ilmaisi tahtonsa, eikä me nosteta itseämme jäsenistön äänen yläpuolelle."

Harri Vuorenpää, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
“Koska Perussuomalaisissa Nuorissa pidetään yhtä, hillotolpat jätetään hevosille ja siipiä ei ole kuin lautasella. Meidän selkärankamme kestää ja rivit pysyvät suorina. Ei siksi, että joku siihen painostaisi, vaan koska muut vaihtoehtot eivät yksinkertaisesti tule mieleenkään.”

Isaac Witherspoone, PS-Nuorten hallituksen jäsen:
“Viime aikoina puolueessa on ollut aikamoista hässäkkää. Pitkäaikainen puheenjohtaja ja yli kaksikymmentä kansanedustajaa ovat loikkineet puolueesta. Mutta miksi puolueemme nuorisojärjestö on jäänyt kokonaan perussuomalaisiin, vaikka osa näistä loikkareista olivat idoleitamme? Ensiksikin emme tavoittele omia etuja. Jokainen meistä on liittynyt puolueeseen, koska rakastamme tätä maata ja haluamme parantaa asioita ja se on arvokkaampaa kun omien etujen tavoittelu. Tämä on selkeä osoitus siitä, että kunnioittamme demokratiaa, vaikka tulos ei aina miellyttäisi. Itse äänestin Terhoa Jyväskylässä puheenjohtajaksi. Itse asiassa kukaan, joille annoin ääneni ei mennyt läpi.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Nuosisossamme on maamme tulevaisuus.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Nuorisossamme on maamme tulevaisuus.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Murheellinen tapaushan tuo loikkaus oli, mutta kun nuoriso jäi puolueeseen, siitä voivat kaikki olla iloisia.

Ehkä Siniset voivat perustaa eläkeläispuolueen?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Melkoinen möläytys oli herrojen huvikuunarien verolle pano.

Moni on joutunut kiinteistöveron takia luopumaan kesämökistään.

Sitten on ostettu 5000-10.000 euron huvikuunari.

Soini möläytti tuhansien äänien menetyksen kunnallisvaaleissa.

Siinä Soinin ähkäisyssä oli jotakin lopun tunnelmaa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Jos ei pysty maksamaan muutaman kympin tai satasen kiinteistöveroa, ei tarvitse mökkiäkään...Elikkä paras siitä on luopua...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

¤5
Seppo on melkoisen pihalla. Minun kiinteistövero mökistäni on 1122 euroa per vuosi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Seppo Leskinen, joko olet allakirjoittanut Sintujen kannattajakortin ?

Käyttäjän JaniMtt kuva
Artturi Määttä

Hieno kirjoitus! Arvostus myös PS-Nuorissa tekemäänne työtä kohtaan, joka ei varmasti ole ollut helppo tie kulkea. Onneksi kuitenkin yhteistyöllä ja toisia tukemalla pystyy vaikeitakin haasteita kohtaamaan ja voittamaan.

Ei todennäköisesti paljoa pieleen mene, jos väittää PS-Nuorten olleen viimeiset vuodet yksi Suomen syrjityimmistä ihmisryhmistä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tynkkyselläkään ei tunnu olevan mitään muuta agendaa kuin itkeä näiden lähteneiden perään.

Täällä puheenvuorossa saa lukea joka päivä näitä persujen nyykhytarinoita, että sininen tulevaisuus sitä ja tätä.

Miksi teillä persuilla on niin kova kiinnostus noiden lähteneiden toimintaan, hehän ovat ilmoittaneet, että poliittinen ura voi tähän loppua?

Yrittäisitte nyt edes hiukan keksiä niitä omia ulostuloja, sillä tietääkseni olette kuitenkin (tai yritätte olla)poliittinen puolue, niin ja hyvä olisi jos edes yksi ulostulo koskisi jotain muuta kuin sinistä tulevaisuutta, maahanmuuttoa tai EU:ta.

Sillä se pieni ihminen, josta korulauseissa puhutte on hiukan paljon muutakin vailla kuin älämölöä maahanmuuttajista ja sinisen tulvaisuuden toimista.

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Onhan se todella traumaattinen kokemus kenttäväelle, että sen pitääkin olla ykkös
juttu ainakin seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

PR.
Valinnan vapaus on hienoa.
Luen joka päivä us:n blogistien kirjoituksia koko puoluerepertuaarin leveydeltä. Ainoastaan muutaman jätän sovinnolla väliin koska ei vaan jaksa kiinnostaa. Suosittelen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Seppo Leskinen, joko olet allakirjoittanut Sintupuolueen kannattajakortin ?

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Laittakaa tuo kielipolitiikka kuntoon (pakkoruotsi) terv Kokkolasta juuriltasi)

Kielipolitiikka tarkoittaa valtion suhdetta eri kieliin sekä kieliryhmiin. Demokratiassa ei voida kouluopetuksen perusteettomasti pakottaa kansalaisille jotain kieltä. Ruotsinkielisten palveluiden, ruotsin kielen tai ruotsinkielisen kulttuurin ylläpitäminen ei demokratiassa ole yksilöiden velvollisuus, vaan velvoitteiden tulee koskea vain julkisyhteisöjä kuten viranomaisia.Perustuslaissa ei ole velvoitetta, että kaikkien Suomalaisten pitäisi opiskella Ruotsia.

Demokratian toteutumiseksi Suomen koululainsäädäntöä tulisikin muuttaa siten, että ruotsin kieli muutetaan vaihtoehtoiseksi kieleksi muiden kielten kanssa. Suomen kielilainsäädäntöä olisi aika muuttaa siten, että julkisissa työtehtävissä ruotsin taidon vaatimuksia demokratisoidaan siten, että kieli-vaatimukset pyritään suhteuttamaan alueen ruotsinkielisen väestön määrään, silloin taataan Ruotsinkielisten vähemmistön palvelut parhaiten, eikä koko maata ajatellen. Lopuksi vielä

Viimeisten vuosikymmenten aikana maailma on muuttunut nopeammin kuin kenties koskaan aikaisemmin nimenomaan globalisaation näkökulmasta. Lisäksi maapalloistuminen koskee nykyään koko ihmiskuntaa. Erityisen vahvasti siihen ovat kytköksissä tietoyhteiskuntamaat, jotka harjoittavat laajaa kaupankäyntiä. Pysyäksemme mukana on meidän oltava osana kaupallista kielikulttuuri osaamista, tässä kehityksessä Suomi on pahasti jäljessä.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Toisia suomalaisia/vähemmistöä kielipalvellen, jotka suurin osa jo osaa suomea , suomen elintaso ei nouse,rahaa otetaan toisesta taskusta toiseen, usein on kärsijänä se heikoin lenkki.Nyt vaaditaan erityisen vahvasti aloja jotka ovat kytköksissä tietoyhteiskuntamaihin, jotka harjoittavat laajaa kaupankäyntiä. Pysyäksemme mukana on meidän oltava osana kaupallista kielikulttuuri osaamista, tässä Suomi on kielellisesti pahasti jäljessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset