Sebastian Tynkkynen

Kaikki blogit puheenaiheesta Siniset

Simon tule kaapista ulos

Simon.

Täällä puheenvuorossa ihan ryhdikkäästi muitakin sinisiä käy kirjoittamassa ja antavat kommentoida kirjoituksiaan. 

Oletko sinä niin paljon muiden yläpuolella, ettet voi antautua keskusteluun tai antaa muiden kommentoida ajatuksiasi ?

Lainmukainen suosiminen

Siniset ovat nostamassa profiiliaan ihmisten eriarvoistamisen kustannuksella. Karsinointipolitiikka  on perussuomalaista perua, pöytätavat vain ovat siistimpiä kuin perussuomalaisilla. Samalla on kuitenkin todettava, että yhteiskunnassamme  harjoitetaan tälläkin hetkellä täysin lainmukaista  tiettyjä  edunsaajaryhmiä  suosivaa politiikkaa.

Siniset oikeilla linjoilla sosiaaliturvan suhteen!

Hallituspuolue siniset on oikeilla linjoilla ehdottaessaan, että Suomen sosiaaliturva tulee muuttaa kansalaisperusteiseksi. Asia on toki ollut esillä aiemminkin ja tuolloin on todettu, että asiassa on ongelmana mm. perustuslain 6§:n takaama yhdenvertaisuus. Perustuslain kanssa sosiaaliturvan yhdenvertaisuutta edellyttävät monet kansainväliset sopimukset, kuten mm. TSS-sopimus.

Näkisin kuitenkin, että sosiaaliturva on mahdollista sitoa kansalaisuuteen siten, että se ei loukkaa kenenkään oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun, eikä syrji ketään.

Sinisten apartheid

Populistipuolue Siniset haluaa jakaa Suomen asukkaat kahteen kastiin sosiaaliturvan suhteen: Suomen kansalaisiin ja muihin. Tuo muistuttaa Etelä-Afrikan vanhaa apartheid-järjestelmää, jossa ihmisillä oli asuinmaassaan eri oikeudet heidän rotuunsa perustuen. Vain valkoiset asukkaat olivat apartheid-järjestelmässä Etelä-Afrikan kansalaisia. Sinisten ehdotus edellyttäisi perustuslain muutosta, johon tuolla marginaaliporukalla ei onneksi ole rahkeita.

Demokratian kriisi on Suomessa

Demokratia joutuu kriisiin, jos nykyiset vallanpitäjät eivät kunnioita kansanäänestysten valintoja. 

 

Suomessa tilanne on ehkä jopa pahempi kuin muissa länsimaissa, sillä hallituksessa istuu yhä näennäisellä mandaatilla väliaikaiseen tarkoitukseen luotu pienpuolue ilman yksiinkään vaaleihin osallistumista ja vailla kannatusta, ainoana tehtävänään tukea Sipilän ja Orpon agendaa sekä tietysti nostaa itselleen ministerin palkkioita ja pohjustaa uusia loikkauksiaan.

 

Loppuuko Sinisten usko?

Yle kertoo eilisessä uutisessaan, että Siniset etsivät kiihkeästi vaaliliittoja eri vaalipiireissä.

https://yle.fi/uutiset/3-10301757

Uutisesta saa kuvan, että Sinisten usko mahdollisuuksiinsa on hiipumassa ajatellen vaalien jälkeistä eduskuntaa. Gallup-tulokset lupaavat vain yhden prosentin kannatusta. Kovin moni ei ole vielä varmistanut ehdokkuuttaan Sinisten listoilla. Yle kertoo myös, että usea nykyisistä Sinisten kansanedustajista aikoo myös luopua politiikasta kokonaan. Myös esimerkiksi Timo Soini ja Sampo Terho eivät vielä ole tehneet päätöstään ehdokkuudestaan.

Argumentit loppuvat sote-uudistuksen kannattajilta

Viime päivinä on käyty taistelua siitä ovatko tutkimustulokset totta vai ei siinä, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman paras.

Keskustelu käynnistyi tiedelehti Lancetin julkaisemista tutkimustuloksista 200 maan sairauksien ilmaantuvuudesta, esiintyvyydestä, tappavuudesta, riskitekijöistä ja sairauden vuoksi menetetystä terveydestä. Viime vuosina tuloksia on julkaistu myös terveydenhuollon rahoituksesta, laadusta ja saatavuudesta. Tutkijaverkoston jäsenenä on HUS: in Neurokeskuksen toimialajohtaja Atte Meretoja.

Mihin siniset kansanedustajat seuraavaksi loikkaavat - valistuneita arvauksia?

Tänään julkaistun puoluekannatuksen mukaan siniset on menettänyt kolmanneksen kannatuksestaan, joka ei aiemminkaan ollut kovin merkittävä.  Nyt mennään vähän yli prosentin kannatuslukemissa.  Osa kansanedustajista on yleisen elämänkokemuksen ja politiikan tuntemukseni perusteella jo pedannut valmiiksi paikan toisesta puolueesta, josta lähtevät kisaamaan kansanedustajanpaikasta tulevissa eduskuntavaaleissa. 

Ottiko kansanedustaja Elo vastaan lahjuksen?

Sinänsä kaljalaatikon antaminen ilmaiseksi kansanedustajalle ei ole mikään merkittävä lahjus, mutta tuomittavaa se on joka tapauksessa. Kansalta valtakirjan saanut ottaa vastaan ilmaisia etuuksia yrityksiltä. Luonnollisesti aina ilmaiseen etuuteen liittyy vastapalvelus hyvää hyvyyttään mitään ei jaeta ilmaiseksi.

 

Simon Elon nerokkuudesta - vaatii Vihreitä tilille sanomattomista sanoista

Simon Elo ylittää normaalinkin nerokkuutensa kertoessaan viisauksia ihmisen elosta vaatiessaan blogissaan Vihreitä tilille sanoistaan, joita ei ole edes sanottu . Kun kommentointimahdollisuuden puuttuessa hänen blogiaan voi kukaan kommentoida, niin kommentoidaan sitten erikseen tuota herran pölhöpopulismia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä